Suomen suosituimpien leipäbrändien taustalla vaikuttaa ammattilaisten joukko, joka vaalii klassikkoja ja kehittää uutuuksia. Millaista on työnjohtajan työ Vaasanilla? Entä mitä se vaatii, että suomalaiset valitsevat vuodesta toiseen Vaasan Ruispalojen kaltaisia kestohittejä ostoskoreihinsa? Tuotannon työnjohtaja Jussi Taskinen kertoo.
Jussi Taskinen aloitti Vaasanilla kesällä 2019 ja yllättyi heti alussa siitä, miten paljon työtä esimerkiksi Vaasan Ruispalojen kaltaisten vakiintuneidenkin brändien tasalaatuisuuden eteen pitää tehdä.
“Vaikka tulisi uusia menetelmiä ja raaka-aineita, suosikkituotteiden lopullisen laadun tulisi pysyä samana.”
Samaan aikaan Vaasanin ammattilaiset kehittävät suosikkien rinnalle koko ajan uusia tuotteita, joista esimerkiksi Vaasan Ruispalat Ohut Herkku on noussut vauhdilla yhdeksi Suomen ostetuimmista ruisleivistä.
Juuri tämä monipuolisuus houkutti Taskisen hakemaan Vaasanille vajaat kolme vuotta sitten. Aiemmin hän oli kerännyt monenlaista kokemusta leipomoalalta niin opinnoissa, tutkimustyössä kuin leipomotyössä.
“Tuotannon työnjohtajana pääsen tekemään ihmisten kanssa töitä. Työhön kuuluu myös kehitystoimintaa, joka on lähellä sydäntäni. Leipomoala on täynnä jatkuvaa muutosta, joten ajattelin, että täällä pääsee varmasti kehittämään ihmisiä, menetelmiä ja itseään.”
Jussi Taskinen työskentelee Vaasanin Vantaan leipomossa, jossa tuotanto pyörii kuutena päivänä viikossa vuorokauden ympäri. Hän johtaa 20-henkistä tiimiä.
Tyypillinen työvuoro alkaa tuotannon tilanteen tarkistamisella. Sen jälkeen Taskinen käy vuorossa olevien kanssa läpi, onko jotain, mitä hänen pitäisi tietää, valmistautuu mahdollisiin tuleviin muutoksiin ja selvittää henkilöstöasioita.
“Vuoron aikana pääsee tekemään laaduntarkkailua, henkilöstöresursointia ja kehitystehtäviä.”
Taskisen mielestä tärkein tehtävä on ehdottomasti tiimin hyvinvoinnista huolehtiminen.
“Kun tiimiläisilläni on hyvä olla, myös minulla on hyvä olla. Olen siellä työntekijöitä varten: Varmistan, että tekevät työnsä turvallisesti ja tietävät, mitä tehdä. Oman työni tulos näkyy heidän hyvissä tuloksissaan.”
Parasta työssä on Taskisen mukaan se, kun tiimi onnistuu yhdessä.
Vaasanin työilmapiiri on Taskisen mukaan avoin ja lämmin. Työkaverit juttelevat muustakin kuin työasioista. Kiinnostus leipään ja leivontaan yhdistää kaikkia, ja puhe pyörii usein alan trendien ympärillä.
“Meillä kukaan ei leimaa itseään sisään kahdeksaksi tunniksi vain tekemään leipää, vaan meillä on isompi kuva kirkkaana mielessä: tuotamme terveellistä ja laadukasta leipää suomalaisille”, hän painottaa.
“Katsomme paljon tulevaisuuteen ja mietimme, mikä on seuraava askel.”
Työskentelykulttuurin kehittävä ja kehittyvä ote näkyy muun muassa siten, että kaikki haluavat nähdä muiden menestyvän ja kuuntelevat muiden ajatuksia.
“Ihmiset tulevat itse kertomaan ehdotuksiaan. Ja he pyytävät ja antavat apua hyvässä hengessä.”
Talon hierarkiaa Taskinen kuvaa matalaksi. Se tarkoittaa muun muassa, että jos tarvitsee apua, voi soittaa suoraan sille, jolta tietää saavansa parhaan avun – oli tämän titteli mikä tahansa.
Vaasan on yksi Suomen suurimmista, vanhimmista ja tunnetuimmista leipomoalan yrityksistä. Se kuuluu nykyään kansainväliseen Lantmännen Unibake -leipomoyhtiöön, joka puolestaan on osa Lantmännen-monialakonsernia.
“Mielestäni on mahtava olla osa pitkää historiaa ja jatkumoa. Menestystuotteiden takana on valtavasti työtä, ja myös menestyksen ylläpito vaatii paljon työtä”, Taskinen sanoo.
Taustaorganisaation iso koko näkyy työntekijän arjessa positiivisesti.
“Meillä on paljon yhteisiä toimintamalleja, ohjeistuksia ja ohjelmistoja, jotka ovat käytössä monissa eri maissa. Ja jaamme parhaita näkemyksiä ja toimintatapoja.”
Vaasan tarjoaa työntekijöilleen myös etenemis- ja kehittymismahdollisuuksia.
“Työntekijät kiittelevät paljon sitä, miten meillä panostetaan koulutuksiin. Esimerkiksi kun aloitin, meillä alkoi kaksi vuotta kestävä esihenkilökoulutus, joka oli hyvä sysäys työnjohtajan työssä kehittymiseen.”
Vuonna 2020 Vaasanilla käynnistyi esimerkiksi teollisen leivonnan koulutusohjelma, jonka osallistujat sukelsivat syvälle leivonnan ytimeen.
Koulutuksen jälkeen Taskinen on toiminut myös itse kouluttajana.
Kiinnostaako työnjohtajan työ Vaasanilla? Tässä Jussi Taskisen huomiot työnkuvasta:
Kiinnostuistko työnjohtajan työstä? Meillä on tällä hetkellä työnjohtajan haku käynnissä: https://emp.jobylon.com/jobs/137206-lantmannen-unibake-tyonjohtaja-vantaan-leipomoon-vaasan-oy/
Artikkelin on kirjoittanut Aino-Kaarina Salonen Duunitorilta.