Tehdään hyvää pienentämällä ruokahävikkiä

30.1.2017

Suurena toimijana meillä on myös suuri vastuu – vastuullisuus onkin vahvasti läsnä kaikessa, mitä teemme. Haluamme pitää huolta ihmisistä ja ympäristöstä nyt ja tulevaisuudessa.

Hävikin vähentäminen on tärkeä osa vastuullisuustyötämme. Meistä yksikään leipäpala ei kuulu roskiin. Tarkka suunnittelu ja ennustaminen auttavat meitä vastaamaan kysyntään mahdollisimman tarkasti ja pitämään raaka-aineiden kulutuksen mahdollisimman pienenä. Tästä huolimatta leipomisessa syntyy vääjäämättä taikinaa ja leipomuksia hieman päivän tarvetta enemmän. Mitä vähemmän tästä ylijäämästä menee jätteeksi sitä parempi.

Ylijäävät tuotteet myymme osittain omissa myymälöissämme ja osan lahjoitamme hyväntekeväisyyteen vähävaraisille. Hävikkileivästämme valmistetaan myös Wasted-hävikkiolutta. Mikäli tuotteita jää yli vielä tämänkin jälkeen, ne toimitetaan eläinten ruoaksi, ja syömäkelvoton biojätteemme muunnetaan raaka-aineeksi ilmastoystävälliselle bioetanolille.

Vuodesta 2010 lähtien olemme onnistuneet pienentämään kaikissa tuotantoyksiköissämme syntyneen kaatopaikkajätteen määrää yhteensä jopa 42 prosenttia suhteessa tuotantomäärään.

Omalta osaltasi voit osallistua hävikkimme pienentämiseen käymällä ostoksilla Vaasan myymälöissä Espoossa, Joensuussa, Joutsenossa, Jyväskylässä, Kiimingissä, Kotkassa, Kuusankoskella, Riihimäellä, Rovaniemellä, Seinäjoella, Turussa ja Vantaalla. Myymälöistämme voi nyt ostaa myös leipähävikkikasseja ResQ-sovelluksen kautta.

Lue täältä lisää Vaasanin yritysvastuusta ja vastuullisuusohjelmasta.