Leipää on ollut aina joulupöydässä

Leipä on ollut kauan tärkeä osa myös joulun ruokapöytää. Leipä on kertonut talon vauraudesta ja varautumisesta seuraavaan vuoteen. Leipää on löytynyt pöydästä pahimpinakin aikoina, esimerkiksi pettu- ja jäkäläleivän muodossa.

Suomi jakautui itäiseen pehmeän leivän ja läntiseen kovemman leivän alueisiin. Lännessä joulupöydän koristeena oli suuri rukiinen hapanleipä, jota koristi ristiavainpainanteet tai kokonaiset tähkät. Itäistä perinnettä olivat limput ja pehmeät leivät. Joskus leivottiin vain yksi, mutta niin suuri leipä, että se hädin tuskin mahtui uuniin. Juhlaleipää ei välttämättä syöty jouluna, vaan se säästettiin toukotöiden aloitukseen, jotta se varmisti seuraavan vuoden hyvän sadon ja karjaonnea. Jouluruuan kanssa saatettiin syödä vain pienempiä leipiä.

Joululimpun juuret ovat mallasleivässä. Kun jouluksi tehtiin olutta, niin ns. rapaa ei heitetty hukkaan. Rapa kävi leipomiseen jauhojen osana. Jos maltaita jäi yli oluen teosta, saattoi oikeita maltaitakin käyttää leipään. Limpun tuli olla makeaa ja voimakkaasti maustettua.

Joululeipiin liittyvät perinteet ovat vaihdelleet pitäjästä ja talosta toiseen, mutta keskeiset periaatteet ovat aina olleet samat. Joululeipiä ei esimerkiksi saanut varistella pöydälle eikä lattialle, koska varistelu tiesi puutetta ja nälkää.