Kohti suuta, ei roskista – hävikistä herkuksi
Suomalainen heittää vuosittain noin 24 kiloa ruokaa roskiin.
Suomalaisten ruokahävikistä kasvaa vuodessa iso keko turhaan hukkaan heitettyä ruokaa. 24 kiloa roskiin heitettyä ruokaa tarkoittaa myös noin 125 euron edestä tuhlausta.(1 Leipää heitetään Suomessa roskiin miljoonia kiloja vuodessa. Tällaista leivän rakastajaa se surettaa – hyvä leipä kuuluu suuhun, ei roskikseen.
Me Vaasanilla halumme vähentää hävikin määrää koko arvoketjussa pellosta pöytään. Hävikin vähentäminen on paitsi hyvää bisnestä myös vastuullista toimintaa. Oman tuotantomme lisäksi haluamme vähentää ruokahävikkiä toimitusketjun eri vaiheissa, niin kaupassa kuin kotonakin.
Yhdessä raaka-ainetoimittajien ja asiakkaiden kanssa tunnistamme tärkeimmät hävikin lähteet ja kehitämme toimitusketjun prosesseja siten, että hävikkiä syntyy entistä vähemmän. Jalostamme jatkuvasti tuotannon tarpeiden ennustejärjestelmiä yhdessä myynnin ja markkinoinnin kanssa.
Valitse oikea leivän pakkauskoko tarpeeseesi! Esim. Vaasan Ruispaloja saa 6 ja 12 kappaleen pakkauksissa.
Tarkka suunnittelu ja ennustaminen auttavat meitä vastaamaan kysyntään tarkasti ja pitämään raaka-aineiden kulutuksen mahdollisimman pienenä. Tästä huolimatta leipomisessa syntyy vääjäämättä taikinaa ja leipomuksia hieman päivän tarvetta enemmän.
Ylijäävät tuotteet myymme osittain omissa myymälöissämme ja osan lahjoitamme hyväntekeväisyyteen vähävaraisille. Tuemme myös useita kymmeniä erilaisia tapahtumia vuosittain lahjoittamalla niihin tuotteita tai myöntämällä alennusta myymälöissämme tehdyistä ostoista. Mikäli tuotteita jää yli vielä tämänkin jälkeen, ne toimitetaan biopolttoaineen raaka-aineeksi tai eläinten ruoaksi.
Tuemme kaupan hävikin vähentämistä tarjoamalla kaupalle tukea ostojen suunnittelussa sekä toimittamalla tuotteet kauppoihin oikea-aikaisesti. Toimitamme kärkituotteittamme tuoreena kauppoihin kuutena päivänä viikossa, mikä helpottaa tilausmäärien suunnittelua kysynnän mukaan.
Nappaa kaupasta –30 % hintalapulla varustettu leipäpaketti ja heitä pakastimeen.
Tuotannossamme ja yhteistyössä asiakkaidemme ja raaka-ainetoimittajien kanssa voimme tehdä oman osamme hävikin vähentämisessä, mutta myös kuluttajan toimilla on valtava merkitys siinä, kuinka iso pino leipää roskiksesta löytyy.
Siksi haluamme auttaa kuluttajia tekemään parempia valintoja ja näkemään, että leipä on parasta edelleen, vaikka päivämäärä olisi juuri vanhentunut tai leivän kulma vähän kuivahtanut.
Yhteistyössä Sanomien radioasemien kanssa järjestettävässä Hävikistä herkuksi -kampanjassa keskustellaan siitä, mitä vähän kuivahtaneesta leivästä voi tehdä ja jaetaan Vaasanin sekä kuulijoiden hävikkivinkkejä ja -reseptejä.
Tuoreuta leipä uunissa tai paahtimessa. Mikrossa rapea kuori häviää ja sisus sitkistyy.
Kurkkaa, mitä ohjeita kampanjasivulta löytyy ja mitä keskustelua #parastaedelleen-aihetunnisteen alla käydään.
Itse ajattelin tänään heittää vähän kuivahtaneen Vaasan Ruispalan paahtimeen, vähän kuivempikin herkku maistuu entistä paremmalta niin!
1) MTT